Varhaiskasvatuksen opettaja, Norlandia Graniitti
Tule kasvattamaan tulevaisuuden tähtiä!
Tarjoamme lämpimän ja innostavan ympäristön, jossa sekä lapset että työntekijämme voivat kasvaa ja kehittyä. Me uskomme, että varhainen oppiminen luo perustan elinikäiselle kasvulle, ja olemme sitoutuneet luomaan turvallisen, luovan ja kannustavan oppimisympäristön. - Elinikäinen into leikkiä ja oppia! -
Etsimme Varhaiskasvatuksen Opettajaa Norlandia Graniittiin!
Oletko utelias ja seikkailunhaluinen varhaiskasvatuksen opettaja, jonka käsissä opetusmetodit muuntuvat elämyksellisiksi oppimisseikkailuiksi? Meillä Sinulla on tärkeä rooli lasten kehityksen mahdollistajana ja vanhempien tukena kasvatuksessa.
Päiväkodissamme musiikki soi arjessa, sillä olemme musiikkipainotteinen päiväkoti, jossa toteutetaan Norlandia Komppi -konseptia. Norlandia Komppi on Norlandia Päiväkotien oma musiikkikasvatuksen konsepti, joka tuo iloa, rytmiä ja yhdessä tekemisen taikaa varhaiskasvatukseen. Norlandia Komppi on suunniteltu tukemaan lasten kokonaisvaltaista kehitystä musiikin keinoin.
Odotamme Sinulta:
🤸♂️innostusta luoda yhdessä positiivisia oppimiskokemuksia
💎hyviä tiimipelaajan taitoja
📗pätevyyttä varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään
🔎tehtävään valitun henkilön tulee esittää ennen työsuhteen solmimista voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002)
Tarjoamme Sinulle:
🏡 vakituisen työsuhteen innovatiivisessa yrityksessä tammikuusta 2026 alkaen
🖐mahdollisuuden vaikuttaa yrityksen toimintaan henkilöstötiimin jäsenenä
🩺yksityisen laajan työterveyshuollon
🍎 edullisen työpaikkaruokailun
🎭 liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut
Haluatko tietää lisää?
Jos jokin asia jäi vielä mietityttämään sinua, päiväkodin johtaja Anni kertoo mielellään lisätietoa tehtävästä.
Ota yhteyttä:
📩 anni.rinkinen@norlandia.com tai
📞 050 564 2001
Innostuitko?
Lähetä hakemuksesi meille 9.11.2025 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
- Toimiala
- Päiväkodit
- Rooli
- Varhaiskasvatuksen opettaja
- Sijainnit
- Norlandia Graniitti, Kauniainen
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
Norlandia Graniitti, Kauniainen
Norlandia yrityksenä
Norlandia on varhaiskasvatuksen ja hoivapalveluiden edelläkävijä, tunnettu korkealaatuisesta palvelusta ja kansainvälisestä verkostostaan. Vuodesta 1994 lähtien olemme kasvaneet merkittäväksi toimijaksi sekä kotimaassa että ulkomailla. Me Norlandialla uskomme, että jokainen päivä on mahdollisuus tehdä elämästä parempaa niin pienille kuin suurillekin.
📍 Toimintaa yli 40 kunnassa Suomessa
🏡 Yhteensä 95 toimintayksikköä
👩🏫 Yli 1300 varhaiskasvatuksen ja hoivan ammattilaista
🌍 Osa kansainvälistä Norlandia Health and Care Groupia (Pohjoismaat, Hollanti, Puola, Saksa)
👶🧓 Yli 4500 asiakasta